10.06.2015|Latu&Polku Latu&Polku|Geokätköily, Retkeily
Erilaisia haastekätköjä on toistasataa. 366-kalenterihaasteen ideana on löytää vähintään yksi geokätkö vuoden jokaisena päivänä. Teksti: Mika Asikainen
Haastekätköt ovat kätköistä koukuttavimpia. 366-kalenterihaasteen ideana on löytää vähintään yksi geokätkö vuoden jokaisena päivänä. Koko vuotta ei sentään tarvitse olla kätköilemässä, vaan merkintöjä voi kerätä kalenteriin useana vuonna.
Ensimmäinen ongelma haasteessa on karkauspäivä, joka on vain neljän vuoden välein. Onneksi olin sattumalta käynyt kätköilemässä edellisenä karkauspäivänä.
Myös talvipäivät olivat haasteellisia. Iso osa kätköistä on talvella lumen alla ja hangessa kahlaaminen on rankkaa hommaa. Kalenterissani olikin eniten aukkoja marraskuusta helmikuuhun ulottuvalla ajalla.
Kaikkein pöljimpiä (tai hauskimpia) olivat kuitenkin ne äkkilähdöt iltamyöhällä, kun viime tipassa muisti kalenterin aukkopäivän. Aikaa oli joskus enää 20 minuuttia saada kätkölöytö aikaiseksi. Tätä varten piti opetella säästämään uusia lähelle ilmestyneitä kätköjä ”pahan päivän varalle”.
Tämän 366-haasteen täyttäminen vei itseltäni aikaa neljä vuotta ja 316 päivää. Viimeiset kaksi vuotta yritin täyttää noita aukkopäiviä.
Haasteen maaliviiva on kuitenkin vielä ylittämättä: itse haastekätkö odottaa vielä metsässä.
Sarjassa esitellään kiinnostavia geokätköja, www.geocache.fi
Kommentoi