Pikatestissä Karhun Fiber Race SkinGrip.
Karhu Fiber Racer on juhlavuoden kunniaksi valmistettu erkoismalli, jonka designissa on vaikutteita Karhun 80-luvun Fiber Racer -menestysmallista.
Nousukarvat eivät ole enää vain takamaiden laskijoiden ilo. Melkein kaikki suksimerkit ovat tuoneet täksi kaudeksi kauppoihin omat karvapohjaiset suksensa. Voidaankin puhua pitopohjasuksien toisesta tai jopa kolmannesta aallosta. Kauan sitten tulivat suomupohjat, sitten kemialliset ja nyt skinit.
Eikä karva suksen pohjassa tietysti mikään uusi keksintö ole, mutta nyt se tuntuisi toimivan niin kuin pitääkin. Suksen pitoalueelle asennettuna mohair korvaa uutuuksissa pitovoiteet, ja suksen sopiva jalkavuus mahdollistaa lähes voideltavan suksen liu’un.
Latu&Polku-lehti kävi testaamassa Karhun uutuussuksea, Fiber Race SkinGrip, Paimion hiihtotunnelissa. Ulkona satoi vettä, mutta sisällä "putkessa" olosuhteet olivat odotuksia paremmat: latu oli pääsääntöisesti hyvässä tai jopa erinomaisessa kunnossa.
Hyvä latupohja on kuuleman mukaan skinisuksien toimimiselle oleellista. Nyt päästiin testaamaan suksia siis jonkinlaisessa marraskuisessa optimissa.
Skingrip-suksi on helppohoitoinen, mutta vaatii ajoittaista huoltoa ja kelinmukaista luistovoitelua.
Pitoalue käsitellään tarkoitukseen varten kehitetyllä hoitoaineella, joka parantaa luistoa ja estää pitoalueen jäätymisen. Karhun suksissa on sintrattu kilpapohja, joten luistoalue voidellaan kelin mukaisesti joko sulatettavalla luistovoiteella tai pikavoiteella.
Karhun skinisuksi on tavallisen harrastajan suksi, joka sopii aloittelijalle erinomaisesti. Mutta erinomaisen liu'un ja helppohoitoisuuden ansiosta sitä voi suositella myös enemmän harrastavalle.
Latu&Polku-lehden testityhmässä oli eri-ikäisiä ja -kuntoisia hiihtäjiä - osa oli latusuksilla jopa ensimmäistä kertaa. Kaikki kehuivat, vaikka testisuksista ei jokaiselle löytynyt optimipituuttaa. Ryhmän pisin ja painavin sai 200-senttiset, jotka tökkivät aina välillä huonomman lumen kohdissa. Niilläkin kuitenkin hiihdettiin 12 kilometriä - ja hyvällä mielellä. Hyvä muistutus kuitenkin siitä, että oikeankokoiset sukset ovat hiihdon nautittavuuden kannalta äärimmäisen tärkeä asia.
Testiryhmän yhteinen mielipide: Tätä tuotetta voi suositella!
Leikkaus: 46 - 46 - 46
Pituudet: 179 / 186 / 193 / 200 / 207 cm
Pohja: Sintrattu kilpapohja
Kommentoi