21.12.2015|Latu&Polku Latu&Polku|Juoksu, Liikunta
Juoksu on entistä useammalle liikkujalle ympärivuotinen harrastus. Lue kaksi hyvää vinkkiä talvijuoksuun.
Kuva: Shutterstock
Toki talvella on kylmä ja liukas (ainakin osan aikaa), mutta oikeilla varusteilla riskit – liukastuminen ja paleltumat – ovat taklattavissa. Juoksu on myös erinomainen palauttava harjoite hiihtäjälle, erityisesti vapaan lenkin jälkeen.
KATSE KENKIIN. Juoksukengän valintaan talvella vaikuttavat keli ja alusta. Nastakengät tai liukuesteet eivät ole talvella pakolliset, sillä pehmeäpohjainen lenkkari toimii myös liukkailla. Maaston tavallisilla juoksukengillä ei kuitenkaan kannata lähteä liukastelemaan, vaan jalkaan vetäistään maastojuoksukengät.
HIIHDON KORVIKE. Moni meistä odottaa talvea, jotta pääisi ladulle. Luminen talvi ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys varsinkaan Etelä-Suomessa. Jos hiihtokauden aloitus tuntuu venyvän, niin juoksu auttaa pääsemään hiihtokuntoon latuja odotellessa. Tiesitkö, että juoksuaskel muistuttaa perinteisen potkua ja tuo siihen terävyyttä?
Kommentoi