Haukkalan lähteeltä Laajavuoren pirunluolaan
Jyväskylän Laajavuori tunnetaan hyppyrimäestä, laskettelurinteestä ja kylpylähotellista. Näiden lisäksi vuoren rinteiltä löytyvät myös omat salaisuutensa. Judinin Jussi ottaa lukijat mukaansa näihin harvan tuntemiin retkipaikkoihin.
Haukkalan lähteestä ei voi erehtyä.
Huhuja, epämääräisiä selityksiä, muutama karttamerkintä, hylätty geokätkö, viereinen lähde ja yksi harhareissu oli tarpeeksi yhden miehen mielen päällä. Reppu oli pakattava uudestaan ja lähdettävä etsimään tuota pirun pesää. Pouta julisti televisiossa kuukauden kovinta sadepäivää, joten sää oli mitä mainioin liuottamaan syksyn mittaa kertyneen ylimääräisen karikkeen mielen päältä.
Viimeisimmän ja parhaimman tietämyksen mukaan laajavuoren luolan piti riutua haukkalan lähteen ja laajavuori kylpylän välissä. Rinnettä ja kalliota tuohon Jyväskylän nurkkaan oli istutettu, joten miksikä siihen ei yksi piru luolaansa olisi kaivanut.
Reittiä Haukkalan lähteelle ei tarvinnu kartasta katsella, sillä tuolla haukan vartioimalla lähdevedellä olin aikaisemminkin pulloni täyttänyt. Aikaisen aamukulkijan mielen tuo raikas lähteen vesi osasi taaskin virittää. Huomenten vaihdettua paikallisen pariskunnan kanssa päädyin pian jo nousemaan kivenlohkareelta toiselle kallion reikää etsien. Vastaan tuli isompaa lohkaretta ja pienempää lippaa. Muutaman kerran luulin jo ihmisen menevän lipan kohdalla löytäneeni luolan, mutta päätin jatkaa seulontaa.
Puolen tunnin pyörimisen jälkeen korvaan osu tutun kuuloista liritystä ja noin kolmenkymmenen askeleen jälkeen löyty kohdalle äänilähde. Vesi se osasi täälläkin virrata suoraan kallion reunasta alaspäin. Putous on kylpylän kohdalla, suoraan sen alapuolella. Siinä vesi tippuu kallion kylkeä alaspäin viidettä tai kuudetta metriä korkealta. Olipa huvittava näky, kun ei sitä arvannut vastaan tulevan.
Vesiputouksen jälkeen päätin lähteä takaisinpäin rinteen reunaa ja haravoida vielä viimeisen kohdan mikä oli jäljellä. Löysin ensin suuremman lipan, jota pidin jo varmana Laajavuoren luolana, kunnes nasahti.
Kalliossa oli selvä kolo. Kurkistin sisään ja samalla taisi suu aueta sen verran, että sisimpään virtasi jonkilainen annos energiaa. Eikä se ollut kahvia. Reikä kalliossa vain levisi ja jatkui useita metrejä syvälle. Jätin reppuni pihalle ja sisällä oli ensimmäinen luolakokemukseni. Luolassa olisi mahtunut seisomaan polvia koukistamatta melkein kaksimetrinen mies ja pitkälleen niitä olisi mennyt jo kolmatta ukkoa peräkkäin. Piru oli sopivasti halkonut kalliota, että valo pääsi halkeamista sisään. Valoa riitti sen verran, ettei tarvinnut pelätä turpansa ryskäämistä kallion seinämiin, kunhan vain valonlähde näkyi taivaalla. Ja siihen kohdalle mihinkä valo eksyi luolan seinässä, oli saattanut oma kasvinsa jo ottaa elintilansa. En tiedä oliko se aamun varhautta, vesisateen raikkautta, vai ympäristömyrkkyä lähdevedessä, mutta luola tuntui todella maagiselta paikalta.
Puoli tuntia sadetta pidettyäni luolassa päätin jalkaista vielä laajavuoren rinteelle luontopolkua pitkin talsimaan. Se kun niin sopivasti tuntui olevan sumun peittämä.Poikkesin polulta etsimään mäen päältä löytyviä luonnonsuojelualueita, mutta ilman karttaa en täpliä löytänyt. Hetken kuljettuani en enää osannut kuvitella, missä kohdalla karttaa olisin, joten suuntasin rinteen huipulle ja sieltä takaisin pyörälle.
Ruokavalon syttyminen oli tässäkin tapauksessa varma merkki kotimatkan aloittamisen tärkeydestä. Mieli alkoi tuntua taas kevyeltä kantaa ja johan sitä oli jo neljättä tuntia saatu retkeilykuumetta helpotettua. Naapurissa retkellä, Jyväskylän reunalla.
Kuvat ja tarina: Jussi Judin