Uutiset

Image

Kävelyurheilua

08.08.2022

Aion väittää, että on aika tunnustaa kävely urheiluksi.

Väitän, että on kolme pääasiallista perustetta kävelyn puolesta.

Yksi: Kävely on demokraattisempaa. Lähes jokainen voi kävellä samaa vauhtia kuin muutkin. Voimme katsella ihmisten kävelyä ilmaiseksi.

Toinen peruste on terveys. Puoli tuntia päivässä alentaa kolesterolia, verenpainetta, verensokeria ja parantaa verenkiertoa.

Kolmanneksi: kävelyssä ei tapahdu onnettomuuksia tai kävelyssä ei loukkaannuta. Toisin kuin muissa urheilulajeissa, kuten jalkapallossa, koripallossa tai nyrkkeilyssä, mahdollisuus loukkaantua on paljon suurempi kuin kävelyssä.

Ensimmäisen perustelun tueksi esitän kolme syytä. Minun on sanottava, että kävely on useimpien meistä saatavilla ja on useimmille meistä mahdollista. Toisin on, kun puhumme jalkapallosta, koripallosta, rugbysta tai nyrkkeilystä.

Me kaikki kävelemme jossain vaiheessa elämäämme. Ja me tiedämme kuinka kävellä oikein. Siksi kävely on helppoa.

Suomella on peruselementit kävelyä varten. Löytyy kävelypolkuja, jalkakäytäviä, metsiä, luonnonpuistoja ja pururatoja. Olemme näin ollen edellä esimerkiksi Englantia, Alankomaita ja Ranskaa.

Mitä tulee kävelemiseen isompana ilmiönä, Suomi voi olla johtava esimerkki.
 

 

--

Axmed Bahjad

Author of Why I'm Walking Every Single Street in Helsinki: Decision, Health & Conversation.

From today, I am the only person who has ever walked every single street in Helsinki! Me.

People who have too much to do make time for walking. Me.

Email: axmedbahjad@gmail.com/
Blog: http://axmedbahjadwalks.wordpress.com
Mobile: 0465904860
Instagram: @Axmed.bahjad
https://about.me/axmedbahjad

 

Media:

Finnish: https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2c0cf0d8-8505-4e90-915d-d17872e22361

Swedish: https://www.hbl.fi/artikel/axmed-bahjad-gar-och-gar-och-lar-kanna-helsingfors-gator-och-dess-manniskor/

Reading 700 books in 2020: https://www.hbl.fi/artikel/axmed-laste-tva-bocker-per-dag-forra-aret/

Photography:  https://www.flickr.com/photos/140284727@N07/page1

https://urlebird.com/user/axmedbahjad/