Kansallinen hiihtopäivä 22.2.2025

Kansallista Hiihtopäivää vietetään jo neljättä kertaa 22.2.2025. Kansallisena Hiihtopäivänä järjestetään kymmenittäin tapahtumia ympäri Suomen.

Leikkimielinen hiihtokisailu Alastaipaleella

24.02.2024

Lauantaina 24.2.2024 vietetään Kansallista Hiihtopäivää! ⛷️ Ähtärin etelälaidalla Alastaipaleella järjestetään klo 12-14 koko perheen leppoisa hiihtokilpailu nostalgisessa hengessä. Kaikki osallistujat palkitaan eikä kisailu maksa mitään!

Perheen pienimmille on tasaisella maalla lyhyt latulenkki, jonka vierellä vanhempi voi kävellä tukemassa nuorta hiihtosankariaan. Aikaa ei oteta, joten kannattaa vaikka ihan ensikertalainenkin tuoda kokeilemaan hiihtämistä. 😍

Isommat hiihtäjät kiertävät pururataa, jonka pituus on noin 950 metriä. Pururadalla on perinteisen latu sekä kapeahko luisteluhiihdon baana, joten tyylinsä saa valita itse. Kierrosmääränsä saa myös valita, järjestäjät suosittelevat maltillista 1-2 kierrosta🌞

Kaikki alle 15-vuotiaat osallistujat saavat palkinnoksi mitalin tai kauniin palkintolusikan. Muut osallistujat palkitaan sämpylällä ja kahvilla, jotta kulutetut energiat saa palautettua😋 Jokainen saa myös appelsiinin, aivan kuten takavuosien kylähiihdoissa konsanaan! 🍊

Kodassa on grilli kuumana ja makkaraa myynnissä (1 €/kpl). Tarjolla myös kuumaa mehua ja kahvia. 

Image

Sijainti ja aikataulu

SijaintiÄhtäri
OsoiteItä-Peränteentie 1357 Ähtäri
  
AjankohtaAlkaa: 24.02.2024, klo 12.00
Päättyy: 24.02.2024, klo 14.00

Lisätietoa

Lauantaina 24.2.2024 vietetään Kansallista Hiihtopäivää! ⛷️ Ähtärin etelälaidalla Alastaipaleella järjestetään klo 12-14 koko perheen leppoisa hiihtokilpailu nostalgisessa hengessä. Kaikki osallistujat palkitaan eikä kisailu maksa mitään!

Perheen pienimmille on tasaisella maalla lyhyt latulenkki, jonka vierellä vanhempi voi kävellä tukemassa nuorta hiihtosankariaan. Aikaa ei oteta, joten kannattaa vaikka ihan ensikertalainenkin tuoda kokeilemaan hiihtämistä. 😍

Isommat hiihtäjät kiertävät pururataa, jonka pituus on noin 950 metriä. Pururadalla on perinteisen latu sekä kapeahko luisteluhiihdon baana, joten tyylinsä saa valita itse. Kierrosmääränsä saa myös valita, järjestäjät suosittelevat maltillista 1-2 kierrosta🌞

Kaikki alle 15-vuotiaat osallistujat saavat palkinnoksi mitalin tai kauniin palkintolusikan. Muut osallistujat palkitaan sämpylällä ja kahvilla, jotta kulutetut energiat saa palautettua😋 Jokainen saa myös appelsiinin, aivan kuten takavuosien kylähiihdoissa konsanaan! 🍊

Kodassa on grilli kuumana ja makkaraa myynnissä (1 €/kpl). Tarjolla myös kuumaa mehua ja kahvia. 

Tapahtuman tiedot

Tapahtuman nimiLeikkimielinen hiihtokisailu Alastaipaleella
TyyppiTapahtuma
Tapahtuman lajiHiihto
HaastavuusErittäin helppo
Kokoontumis- / lähtöpaikkaAlastaipaleen kylätalo

Tapahtuman yhteystiedot

JärjestäjäAlastaipaleen Kyläseura ry
YhteyshenkilöMarkku Pajunen
Sähköpostimarkku.e.pajunen@gmail.com