Ilo kasvaa ulkona
ti 17. joulukuuta 2019 15.20.34
Ilo kasvaa ulkona- hankkeen omat nettisivut ovat auenneet! Ilo kasvaa ulkona on Suomen Ladun ja Suomen ympäristöopisto Syklin kolmevuotinen valtakunnallinen yhteishanke. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamassa hankkeessa lisätään luontoliikuntaa ja luonnon käyttämistä oppimisympäristönä varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja alkuopetuksessa. Ilo kasvaa ulkona -sivustolla jaetaan materiaaleja ja vinkkejä sekä kerrotaan hankeverkoston tapaamisista ja koulutusmahdollisuuksista. Sivuilta saa ideoita ja inspiraatiota päiväkotien ja koulujen luontotoiminnan kehittämiseen. Tervetuloa tutustumaan! http://www.ilokasvaaulkona.fi
luontoliikunta osaksi toimintakulttuuria

Ajankohtaista

Parasta aikaa perheen kanssa
Retkeilyn ei tarvitse olla vaativa suoritus, vaan perheen yhteinen ja odotettu seikkailu keskellä arkea. Lue vinkit onnistuneeseen perheretkeen.
09.05.2023 | Vaikuta
09.05.2023 | Vaikuta

Nokian Jalkineet ja Suomen Latu yhteistyöhön
125-vuotias jalkinebrändi Nokian Jalkineet ja suomalaisia liikkumaan kannustava ulkoilujärjestö Suomen Latu aloittavat yhteistyön tavoitteena lisätä suomalaisten ulkoilua ja hyvinvointia.
08.05.2023 | Ulkoile
08.05.2023 | Ulkoile

Tutkimus: Suomalaiset haluavat kehittää liikuntapaikoista eniten ulkoilun olosuhteita
Ulkoliikuntareitit ja -paikat ovat myös suosituimpia liikuntapaikkoja.
05.05.2023 | Vaikuta
05.05.2023 | Vaikuta

Tilaa uutiskirje

Hyvää syytä liittyä Suomen Ladun jäseneksi
Ulkoile
Ulkoilu on yhdessäoloa parhaimmillaan: se lisää onnellisuutta, terveyttä ja hyvinvointia. Tavoitteenamme on, että kaikki löytävät itselleen sopivan tavan ulkoilla ja nauttia luonnosta. Hyvää oloa vai hikeä ja intohimoa? Valinta on sinun.
Osallistu
Suomen Ladun 184 jäsenyhdistystä tarjoavat mahdollisuuden löytää oman, liikunnallisen yhteisön, jossa voi osallistua toimintaan itselleen sopivalla tavalla.
Vaikuta
Ulkoilu kuuluu kaikille. Suomen Ladun jäsenyys on vahva kannanotto ulkoilmaelämän puolesta. Me haluamme tehdä Suomesta maailman parhaan ulkoilumaan. Meille kaikille.
Näin liityt jäseneksi
Suomen Ladun jäseneksi liitytään jäsenyhdistyksen kautta, joita on 184 eri puolilla Suomea. Valitse oman paikkakuntasi tai lähiseutusi yhdistys tai liity johonkin valtakunnallisista jäsenyhdistyksistämme.
Jäsenenä saat myös monipuoliset valtakunnalliset ja paikalliset jäsenedut, kuten arvostetun Latu&Polku lehden.
Liity jäseneksi