Latu & Polku -lehden silmin

Suomen Ladun tärkein jäsenetu on jo vuosikymmenien ajan ollut Latu ja Polku -lehti. Pitkäaikainen lehden avustaja Antero Raevuori kahlasi läpi lehden vuosikertoja vuodesta 1945 alkaen. Kaikenlaista kepeätä, mielenkiintoista ja hauskaakin on lehden sivuille vuosikymmenten aikana mahtunut.

Jotenkin varsin ajankohtaiselta tuntuu Suomen Ladun vuonna 1945 julkaiseman Massaurheilu -lehden näytenumeron kansiteksti: Kävely on massaurheilumuodoista numero yksi.

Muuta ei lauseesta oikeastaan puutu kuin sana sauva, jotta se kelpaisi vaikkapa nykyisen Latu ja Polku -lehden lööppitekstiksi.

Mainitun vuoden aikana Suomen Ladun äänenkannattajan nimi etsiskeli muotoaan – välillä se oli Massaurheilu, välillä Latu, kunnes pysyi muutaman vuoden muodossa Massaurheilu.

Tuo vuoden 1945 näytenumero sisälsi kirjoituksia, jotka nostivat uudelleen päivänvaloon sotavuosien aikana melkein unohtuneita, vuonna 1938 perustetun Suomen Ladun painopistealueita.

Aikanaan Vuokatin urheiluopiston johtajaksi valittava Onni Bovellan, nykyinen sotakirjailija Onni Palaste kirjoitti lehdessä seuraavasti:

"Ensilumen nautinto on verratonta jokaisella hiihdonharrastajalle. Kilpahiihtäjät löytävät kyllä omat latunsa, mutta toisin on harrastelijoiden laita. Koska umpilumessa hiihtäminen vaatii paljon voimaa ja taitoa, olisi jokaiselle paikkakunnalle luotava kunnolliset edellytykset jokaisen kansalaisen hiihtoharrastukselle."

Lehdessä kirjoitettiin myös kävelystä ja retkeilystä sekä suunnistuksesta ja mainostettiin niin Lampisen koivusuksia kuin myös uutuutena puhtaasta hautatervasta tehtyä latutervaa.

Saman vuoden Latu -lehdessä oli myös yllättävä artikkeli ”Minustakin tulee pujottelija”, jonka kirjoittaja Toivo Ilmari Sorjonen totesi saaneensa käännös- ja hyppelyharjoituksissa suksensa jopa sellaisiin asentoihin, ettei ilman ystävien apua ollut päässyt niistä irti.

Latuhiihtäjän kymmenen käskyn joukosta löytyi myös aina ajankohtaisia vinkkejä: Pidä alamäissä sukset allasi; jos kaadut täytä kuoppasi; älä säikyttele metsän eläimiä...

1950-luku

Suomen Ladun toiminta voimistui pikku hiljaa, kun käännyttiin 1950-luvulle. Niinpä Latu -lehti saattoi olympiavuoden 1952 alkupuolella kertoa lukijoilleen, että jäsenyhdistyksiä on jo 18. Uusina olivat joukkoon liittyneet muun muassa Puijon Latu (Kuopio), Mikkelin Latu ja Kuusaan Latu (Kuusankoski), joka oli heti alkuunsa järjestynyt sievästi rahaa tuottaneet rusettiluistelut.

Jo aikaisemmin lentopalloa kohtaan kiinnostusta osoittanut Lauri "Tahko" Pihkala kirjoitti lehden numerossa neljä myös sulkapallosta, jonka hän ilmeisesti arveli sopivan koko kansan kunto- tai massaurheilupeliksi.

Lajin tekniikkaohjeet olivat yksityiskohtaiset ja Tahkon omaperäisellä tyylillä kirjoittamat niin kuin myös hänen pohdiskelunsa pelin nimestä:

"(Nykyisen nimen) heikkoutena on yli-ikäiseksi käyvä viittaus sen heikkouteen, sulitettujen pallojen arkuuteen. Lintupallo on siksi parempi nimi, että se viittaa sukulaisuussuhteeseen lentopallon kanssa. On nimeksi ehdotettu myös pääskypalloa, joka on siro, sointuva ja sytyttävä nimi, mutta sikäli erehdyttävä, että sulkakartio hidastuttaa pallon lentoa eikä suinkaan nopeuta niin kuin pääskyseltä odottaisi."

Joulunumerossa "Tahko" kyseli puolestaan laajassa artikkelissaan, että mikä on kansanurheilun päämäärä ja vastasi siihen saman tien itse: "Sopisikohan sanoa lyhyesti: KUNTO."

Joulun kunniaksi Latu -lehti summasi Suomen Ladun näkökulmasta olympiavuoden 1952 tärkeitä saavutuksia:

Yli 500 ihmistä osallistunut järjestön hiihtokursseille, hiihdonneuvontaa on saanut lähes 4 000 kansalaista ja kansanhiihtomerkkejä myyty yli 100 000, joista Suomen Ladun osuus on lähes 15 prosenttia.

Ja kuin innostukseksi muille kerrottiin Kymi Oy:n Kymin-Kuusankosken tehtaiden harrastuskilpailuissa vuoden parhaaksi urheilijaksi valitun korjauspajamiehen Väinö Lehtisen saavutukset: hiihtoa 1 483 ja kävelyä 827 kilometriä sekä uintia 10 000 metriä.

Joululehden lukijoille oli runoilija Einari Vuorela omistanut oman viestinsä: "Latu vie kirkosta maisemaan/ missä on harmaat valot./Hankien hurstiin hohtavaan/kuvastuu joulujen valot./Erämaa ääretön täällä on/hiljaisuus mykkä ja pohjaton./Tällä on Joulun taikaa:/mittaamatonta aikaa."

Pirkan hiihto oli hiihdetty ensi kertaa vuonna 1955, minkä myötä syntynyt innostus pitkiin laturetkiin heijastui vahvasti Latu-lehden sisältöön vielä myös neljä vuotta myöhemmin.

Niinpä dosentti Martti Karvonen antoi heti vuoden 1959 avausnumerossa edelleenkin varsin ajankohtaisia neuvoja pitkiä hiihtoja varten:

Edellisenä päivänä on nautittava hiilihydraattipitoista ruokaa (leipää, puuroa) ja pitkin matkaa on juotava mehu- tai maitopullosta pieniä määriä kerrallaan; väärin ja vaarallista on laskea elimistö kuivumaan ja sitten juoda kerralla paljon.

Lehdessä oltiin tyytyväisiä siihen, että valmiita laturetkiä oli jo yli 70, että niihin oli osallistunut edellistalvena lähes 50 000 suomalaista ja että lasten hiihtokoulutoiminta alkoi saada yhä enemmän tuulta siipiensä alle.

Vuoden 1959 lehden kirjoittajiin kuului myös kärjekäs tyyliniekka Kauko Kare, jonka mielestä laturetket ovat saaneet kohtuuttoman vähän julkista huomiota, kun taas "Eläintarhan äitienpäivä-Sodoman ja Askin tallin Messuhalli-Gomorran tapaiset pärinä- ja kintaanläisketilaisuudet ovat anastaneet julkisuudessa kohtuuttoman suuren sijan."

Suomen Ladun naisvaliokuntapäivillä tohtori Saima Tawast-Ranckén piti esitelmän aiheesta Naiset ja liikunta, missä hän totesi liian mukavan elämän näkyvän jo murrosikäisten koulutyttöjen selän heikentymisenä ja huonontumisena, lannekumaruus on jopa silmiinpistävää. Viestinsä Tawast-Ranckén kiteyttikin seuraavaan, sormea heristävään muotoon: "On (näköjään) katsottu riittäväksi, kunhan naiset saavat sen verran harjoitusta, että säilyy jonkinlainen asento."

Uutta vuosikymmentä varten lehden julkaisema Suomen Ladun iskulause oli velvoittava ja mahtipontinen:"Taistelkaamme rappeutumista vastaan, välttäkäämme liikaa mukavuudenrakkautta, pyrkikäämme säilyttämään kansamme elinvoima, kasvattakaamme sitä."

Silloinen Finnair iski puolestaan mainoksessaan niitin iskulauseen päälle: ”Lentäen sinne missä on luistavin keli – Aero lentää kahdesti päivässä Kemiin ja Rovaniemelle ja neljä kertaa viikossa Ivaloon.”

1960-luku

Iloisia uutisia välitti Latu-lehti kevättalvella 1966: Kiilopään koulutuskeskuksen ensimmäinen rakennusvaihe on valmis ja on ollut koekäytössä hiihtokauden ajan. Lehti innostui maalailemaan jopa varsin värikkäästi: "Voimme todeta, että Kiilopäällä on lähellä kaikkea, mitä tarvitaan. Kurut kertovat vanhaa kaupan ja kullan historiaa, metsän puolella huojuvat ikihongat, ja laaja tunturipaljakka alkaa kivenheiton päästä."

Arvostettu säveltäjä Usko Kemppi juhlisti hänkin osaltaan Kiilopään uutta tulemista sanoittamallaan sävellyksellä Joiku Kiilopäälle:”Nunnun nunnun – Lapin joiun/kaiku tuntureihin jää,/latu johtaa retkeläistä,/eessä oottaa Kiilopää./Kohta majan lämpimässä/matkan vaivat unhoittuu,/ulkona on tunturissa/pakkanen ja kevätkuu."

Suuntasipa Latu-lehti vuoden mittaan huomionsa myös lumettoman vuodenajan kuntoiluihin. Polkuretket ja patikoiminen saivat oman huomionsa, sillä "polut tarjoavat aivan samat pölyttömät, kaasuttomat, meluttomat maisemat nautittaviksemme kuin lumet talvella hiihtäjille."

Kevätnumero yllätti, sillä sen kansikuva esitti äitiä, isää ja innokkaan näköistä koulupoikaviikaria. Saatesanat kuuluivat: pyörä jokaiselle ja koko perhe pyörille. Keskemmällä kesää lehti tiedotti, että polkupyöräretkeilyn edistämiseksi Kainuun sorateillä järjestetään ohjattu pyöräilyvaellus.

Tärkeitä vinkkejäkin lehti antoi pyöräilijöille, sellaisia jopa, jotka tänäkin päivänä ovat varsin monille pyörän käyttäjille vieraita: ”Jos reidet puutuvat, satula on liian alhaalla ja ehkä myös liian takana; jos se on liian takana, pyöräilijä ei voi käyttää ruumiinpainoa hyväkseen, mistä johtuvan voimattomuuden tunteen huomaa nimenomaan ylämäissä.”

1970-luku

Kun selailee vuoden 1973 Latu-lehteä, jää hieman mietteliääksi. Lehti oli lähes täysin järjestövoittoinen tiedotuslehti, josta kaikki mehu oli puristettu pois.

Niin mehuttomaksi ei Suomen Ladun toiminta kuitenkaan ollut muuttunut kuin lehden sivuilta olisi voinut ymmärtää. Ilmeisesti se huomattiin myös järjestön sisällä, sillä jäseniä pyydettiin ottamaan kantaa lehden sisältöön.

Ja vastauksia tuli, ei paljon mutta riittävästi kuitenkin. Paljon enemmän toivottiin omiin kokemuksiin perustuvia kirjoituksia, korkeatasoisia ja humoristisia retkikuvauksia ja selostuksia kuntoilun ja terveyden riippuvuudesta.

Saman tien kysyttiin, olisiko syytä muuttaa lehden nimeä. Kun enemmistö kannatti muutosta, ratkaisu oli helppo tehdä. Niinpä Latu-lehti jäi historiaan ja sen uudeksi nimeksi tuli järjestön toimintaa ja tavoitteita laajemmin ilmaiseva Latu ja Polku.

Jotain hieman uuttakin enteileviä aiheita vuoden 1973 lehdessä löytyi: Kävelyä Ranskanmaalla, matka kansainväliselle leirille Lehrbuchiin Saksaan, lehtoa ja kivirakkaa Pohjois-Norjan vaelluksella, hiihtolomalle Tshekkoslovakiaan, latulaiset liikuntalomalle Tshekkoslovakiaan...

Ikkunat suuren maailman suuntaan olivat avautumassa.

1980-luku

Seitsemän vuotta myöhemmin Latu ja Polku -lehden sivumäärä oli 32, kuvista osa värillisiä ja muhkeassa talvilomanumerossa jopa yli 80 sivua.

Lehti heijasteli selkeästi Suomen Ladun toiminnan monipuolistumista. Kehotettiin lähtemään vesistöretkeilylle joko Haukan kanoottiretkeen, Saimaan kirkkovenesoutuun ja valtakunnalliseen kanoottitaitosafariin, kerrottiin Suomen ensimmäisistä lumiveistosten SM-kilpailuista ja innostettiin mukaan erilaisiin pyöräilytapahtumiin kuten Kivijärven pyöräilysafariin, Huovintien polkupyöräretkelle tai Lohjanjärven ympäripyöräilyyn.

Pyöräilyvalmentaja Kari Myyryläinen korosti, että jos joukolla poljetaan, kaikkien on oltava suunnilleen samankuntoisia ja että reittien tulisi kulkea pikkuteitä, joiden varrella on useinkin mielenkiintoisimmat nähtävyydet.Vaan ei hiihtoakaan vuoden 1980 lehdistä unohdettu.

Lauri "Tahko" Pihkala oli mukana Ähtäristä Ikaalisiin ulottuneen hiihtovaelluksen päättäjäisissä. Ikää "Tahkolla" oli jo 92 vuotta, mutta koko varttitunnin kestäneen haastattelun ajan hän aatteilleen uskollisena polki kuntopyörää.

Helena Hynynen kertoi puolestaan varsin hauskasti Raja-Joosepista alkaneesta ja Tievatuvalle päättyneestä neljän hengen vaelluksesta, jonka viimeisenä päivänä hän oli paitsi väsynyt myös kurja, nuhainen ja likainen: "Lankojärvelle oli ilmaantunut koiravaljakkomies. Harkitsin hetken miehenvaihtoa, sillä koiratkin olivat kuulemma täydellisen lauhkeita. Vaihtamatta jäi, sillä valjakkomieheltä näytti puuttuvan hampaita ja mies oli Tapsaakin vanhempi ja lisäksi aivan Spede Pasasen näköinen. Jatkoimme matkaa Rautulammelle, ja seutu alkoi olla turisteja tulvillaan. Nämä olivat ns. 'appelsiinituristeja', jotka nukkuivat yönsä mukavasti hotellissa ja päivisin liikkuivat lähimaastossa selässään pieni appelsiineja täynnä oleva reppu."

Eräänlaisena vuoden huipennuksena on syytä pitää tilaisuutta, jossa Suomen Ladun edustajat luovuttivat edellistalven laturetkillä allekirjoitetut onnitteluadressit 80-vuotta täyttävälle presidentti Urho Kaleva Kekkoselle.

Latu ja Polku -lehti käsitteli aihetta kokonaisen aukeaman verran. Toiminnanjohtaja Tuomo Jantusen mukaan adressikirjalla oli painoa peräti 32 kiloa ja se sisälsi lähes neljännesmiljoonan presidenttiä onnittelevan laturetkihiihtäjän nimet.

Suomen Ladun ja Suomen Kanoottiliiton yhteistyö sujui hyvin. Kesällä 1987 järjestettiin kolmatta kertaa Suomi meloo -kanoottiviesti, josta Latu ja Polku -lehti antoi näyttävästi ennakkotietoa ja julkisti myöhemmin siitä myös runsaasti kuvitetun selostuksen. Mukana oli niin seuroja kuin latuyhdistyksiäkin, iso ja myös pienempiä firmoja, perhe-, suku- ja tyttöjoukkueita.

Viesti käynnistyi Kesälahdelta itärajan tuntumasta, kulki kahdenkymmenen kunnan alueella pitkin Puruveden, Saimaan ja Päijänteen selkiä ja siirtyi sen jälkeen sokkeloisia reittejä myöten Kokemäenjoen vesistöön, missä kanoottilaivue ohitti Pälkäneen kirkonkylän ja lipui Längelmäveden ja Huutijärven vesillä kohti päätöstään eli Kangasalan kisarantaa.

Suomi meloo -viesti oli menestys, ja menestys oli Latu ja Polku -lehden mukaan myös ensimmäinen kansainvälinen Finlandia-kävely. Tampereen keskustorilta starttasi jopa yli 1 300 osanottajaa, joista valtaosa käveli pidemmän matkan eli 38 kilometriä. Erityisesti lehti korosti sitä, että kyseessä ei ollut kilpailullinen vaan puhdas kuntoilutapahtuma.

Kävelyn jälkeen hymy oli herkässä ja mieli kaikilla iloinen. Tamperelainen Simo Mäkinen totesi Latu ja Polku -lehden haastattelijalle 92-vuotiaan isänsä antaneen ohjeeksi, että ”muistahan poika ottaa pitkiä askeleita, etteivät kengän pohjat kulu.” Seuraavalla kerralla Mäkinen sanoi kävelevänsä arvokkaasti – ”lakerikengissä, knalli päässä, solmio tiukasti kaulassa ja hopeapäinen keppi kainalossa.”

Poikkeus osanottajien joukossa oli Lapin urheiluopiston tuleva rehtori Leena Jääskeläinen. Hän käveli tutussa ryhmässä, johon kuului kovia menijöitä, miehiä kaikki, joten piti keksiä jotain, millä pysyä vauhdissa mukana. Hän keksi käyttää apunaan suksisauvoja.

Varalan urheiluopiston kohdalla hän huikkasi paikallisen Aamulehden toimittajille enteelliset sanat: "Sauvakävely on tulevaisuuden laji!"

1990-luku

Suomen Ladun monipuolistunut ja sauvakävelyä pikku hiljaa edistävä toiminta näkyi vuonna 1994 hyvin Latu ja Polku -lehden sivuilla, joilta saattoi toki poimia myös monenmoisia pieniä herkkupaloja.

Enon messuilla järjestettiin viikon vaellusvarusteet sisältävän rinkan painon arvauskilpailu. Tehtävä oli vaikea, vaikka rinkan sai sovittaa selkäänkin. Arvaukset heittivät 20–30 kiloa ylöspäin. Oikea vastaus olisi ollut 22.1 kiloa.

Arvata piti myös jos ei tiennyt, miten saa helpoimmin 2 000 hullua perätysten jonoon. Kuulemma sillä, että ilmoittaa heidät Pirkan hiihtoon.

Keurusselän avantouinteja SM-kilpailuja seurannut ylilääkäri Markku Puro kertoi yhden kerran eläessään pudonneensa avantoon ja yhden kerran menneen sinne vapaaehtoisesti.

Ikilatulainen Jouko K. Järviö antoi lukijoille viisaita ravinto-ohjeita, joita noudattamalla elämä sujuu mukavasti. Varteenotettavin lienee ollut "syö aamulla kuin hevonen, päivällä kuin koira ja illalla kuin lintu."

Innostus kaamoshiihtoon nosti jo selvästi päätään. Sitä lietsoi lehden lyhyehkö, mutta sitäkin kiehtovampi teksti sinisen hetken lumosta: "Tähdet, täysikuu ja voimakkaat revontulet saavat kaamosyön lähes yhtä kirkkaaksi kuin päiväkin on. Öisellä kuutamohiihdolla voi kokea taianomaisen epätodellisuuden tunnun, jonka kuunvalo saa aikaan."

Yksin elämässään taivaltavat liikkujat saivat puolestaan äänensä kuuluville Kohtauspaalu-sivuilla, joiden suosio oli taattu vuosikausia eteenpäin: "Oi suomalainen nainen, joko olet huomannut: isompi talo, kalliimpi auto, hienompi titteli, ovat todellisuuden pakoa, pystyyn kuolemista. Oletko huomannut, että metsässä todellisuus on askeleen lähempänä ja että pienissä askareissa piilee elämän maku. Jos olet tuon jo oivaltanut, niin sinuun haluaisi tutustua vielä ihan komea mies Uudeltamaalta."

2000-luku

Kun siirryttiin 2000-luvulle, Tuomo Jantunen aloitti 24. vuotensa Suomen Ladun toiminnanjohtajana ja samalla myös Latu ja Polku -lehden päätoimittajana.

Uuden vuosituhannen myötä lehti alkoi entistä määrätietoisemmin pyrkiä parempaan suuntaan. Näin tilanteen näki liikuntaneuvos Jantunen ennen eläkkeelle siirtymistään loppusyksyllä 2007: "Lehden sisältö monipuolistui ja muuttui jäsenkunnan enemmistöä kiinnostavaksi, minkä mahdollisti lehden sivumäärän lisääminen ja sen myötä sisällön kehittäminen. Painokustannukset eivät nousseet, kun saimme neuvoteltua aikaisempaa paremmat sopimukset painotalo Aurasen kanssa. Asiaa edisti myös ilmoitusmyynnin parantunut tulos. Silti lehti ei saanut maksaa täyttä euroa enempää kappaleelta – kotiin postitettuna. Mallia otettiin monista suurista aikakauslehdistä, artikkeleita lyhennettiin ja sisällön tekijöiksi otettiin lisää ulkopuolisia kirjoittajia ja kuvaajia.”

Vuonna 2004 Latu ja Polku -lehti sai uuden, vireän ja innostuneen toimitussihteerin. Hän oli filosofian maisteri Panu Könönen, joka vetää lehden sisällöllisiä suuntalinjoja nyt kun Suomen Latu alkaa taivaltaa kahdeksatta vuosikymmentään.

"Aloittaessani Latu ja Polku -lehden peräsimessä lehti oli ensisijaisesti järjestölehti. Samana vuonna tehty jäsentutkimus osoitti, että lehti on Suomen Ladun jäsenille tärkein jäsenetu. Nuorena, kunnianhimoisena ja vastavalmistuneena halusin lähteä kehittämään lehteä entistä paremmaksi ja vielä entistäkin haluttavammaksi jäseneduksi."

Viimeisen kolmen vuoden aikana Panu Könönen on uudistanut lehteä paljon, mutta varovasti, koska liian äkkinäiset muutokset hermostuttavat lukijoita. Johtoajatuksena on ollut kehittää lehteä enemmän yleisaikakauslehden suuntaan, ja niinpä jäsensivut on erotettu selkeästi omaksi lohkokseen, jolloin ne on helppo löytää tai olla löytämättä.

"Tulevaisuudessa näen Latu ja Polku -lehden Suomen parhaana ulkoiluaikakauslehtenä, joka löytyy jokaisesta lehtipisteestä ja kirjastosta. Töitä se tietenkin vaatii, mutta pikku hiljaa Latu ja Polku -lehden ympärille on kokoontunut osaava avustajien ja tekijöiden joukko, joka kehittyy koko ajan. Jos sama meno jatkuu, niin tulevaisuus lupaa lukijoille hyvää."

Kirjoitus on julkaistu Latu & Polku -lehden juhlanumerossa 1/2008.