Koulutus
Perheliikunnan ohjaajakurssi (15 t)
Perheliikunnan ohjaajakurssilla tutustutaan perheliikunnan lähtökohtiin, tavoitteisiin, eri muotoihin ja eri ikäisten yhteisen liikunnan suunniteluun ja toteuttamiseen. Kurssilaiset johdatetaan miettimään oman yhteisönsä tai lajinsa perheliikunnan mahdollisuuksia.Kurssilla suunnitellaan perheliikunnan laadukkaita ja turvallisia toteutusmalleja. Kurssilaisilta edellytetään kokemusta lasten ja/tai aikuisten ohjaamisesta.
Perheiden liikuttajakurssi (7 t)
Perheiden liikuttajakurssilla tutustutaan perheliikunnan lähtökohtiin, tavoitteisiin, eri muotoihin ja eri-ikäisten yhteisen liikunnan toteuttamisen nikseihin. Kurssilla suunnitellaan perheliikuntatoteutuksia kunkin omien mahdollisuuksien ja lähtökohtien kautta omia lajeja soveltaen. Kurssi on yksi Liikuttaja-tutkinnon lajimoduleista.
Vuonna 2012 Perheiden liikuttajakurssi (7 t) ja perheliikunnan ohjaajakurssi (15 t) toteutetaan tilauskurssimuotoisina. Tiedustelut: koulutus(at)suomenlatu.fi, p. 044 722 6315.
