Taustaa
Luonto on lapsista jännittävää tänäkin päivänä
Lapset kiipeilevät, ryömivät ja seikkailevat aavistamatta lainkaan tekevänsä jotain todella tärkeää. He harjoittavat kehoaan – lihaksia, sydäntä ja varsinkin aivoja. Luontoa parempaa paikkaa liikunnan harjoittamiseen ja tietojen hankkimiseen ei ole olemassakaan. Siellä on jännittävä kaatunut puu, josta voi tulla avaruusraketti. Siellä on suuri kivi, jonka alla asuu lohikäärme. Lapsen mielikuvitus on rajaton ja luonto antaa sille virikkeitä.
Historiaa
Metsämörrikoulu syntyi Ruotsissa vuonna 1957. Idean ja toiminnan kehittäjänä oli Gösta Frohm. Tämä voimakastahtoinen mies oli huolestunut ruotsalaisten puutteellisista ulkoilutottumuksista. Kaupungistuminen oli ollut voimakasta. Lasten leikkipaikkoina olivat useimmiten pihat, kadut ja parkkipaikat. Gösta Frohm halusi viedä lapset ulos metsiin, kallioille ja veden äärelle ja tämä tuli tehdä lapsen mielenkiintoa ja mielikuvitusta herättävällä tavalla. Niinpä hän loi satuhahmon, jota alettiin kutsua Metsämörriksi. Nykyisin n. 40 000 lasta käy vuosittain Ruotsissa Metsämörrikoulun. Toiminta tapahtuu koko maan kattavan Friluftsfrämjandet-järjestön alaisuudessa.
Metsämörritoiminta Suomessa
Suomeen metsämörritoiminta tuli Ruotsista 1980-luvun vaihteessa ensin ruotsinkielisenä Kauniaisiin ja myöhemmin suomenkielisenä. Vuonna 1992 Suomen Latu solmi ruotsalaisen Friluftsfrämjandet-ulkoilujärjestön kanssa yhteistyösopimuksen metsämörritoiminnan kehittämisestä Suomessa. Metsämörrikouluja toimii useissa Suomen Ladun jäsenyhdistyksissä ja Luonnossa kotonaan -toimipaikoissa, lukuisissa muissa päiväkodeissa, perhepäivähoidossa ja yhdistyksissä. Metsämörritoimintaan osallistuu vuosittain kymmeniätuhansia lapsia. Koulutettuja ohjaajia on yli 10 000. Suomen Latu järjestää ohjaaja- ja kouluttajakoulutusta ja välittää metsämörrimateriaalia.



