Metsänuppuset
Alle 3-vuotiaiden ensikosketukset luontoon yhdessä aikuisen kanssa. Pienelle lapselle luonto tarjoaa paljon aistittavaa ja haasteita liikkua. Nuppuslasten kanssa tunnustelemme pehmeää sammalta tai kylmää kiveä, laulamme ja loruilemme tai kiipeämme kalliolle tähystämään näkymiä.
Ryhmäperhepäiväkoti Luonnossa kotonaan RuskaPuskan Nuppuslapsen päivä:
"Keskiviikkoisin ryhmäperhepäiväkoti Luonnossa kotonaan RuskaPuskassa Espoossa, pienet innokkaat metsänuppuset kiiruhtavat heti hakemaan oman reppunsa kun on metsää lähdön aika. Aikuisen avustuksella saadaan reppu soviteltua selkään ja voidaan mennä vihreälle portillemme laulamaan nuppuslaulu. Laulun aikana täytyy tietenkin vielä erikseen sammakkona loikkia. Sitten lasketaan metsään lähtijät: kaksi pientä poikaa ja kaksi tyttöä, aikuiset Inkku ja Ronja sekä päiväkotikoira Ira.
Kuluneen kevään ja kesän aikana on tapahtunut paljon. Pieni Julius jaksaa jo kävellä itse koko matkan ja elokuussa mukaan tullut Pihlakin selviää siitä jo melkein. Matka ei tosin ole pitkä, mutta polku on kuoppainen ja kiemurteleva. Siinä on pienelle reppuselkäiselle nuppuselle tekemistä!
Nuppusmetsämme on aivan ryhmiksemme lähellä, tien toisella puolella. Hei, mitä löytyykään, eväspuskissa on taas marjoja, vaikka nyt onkin jo syyskuu lopuillaan. Polun varressa on vielä jokunen puolukkakin, mutta sienet on etana melkein jo syönyt. tuolla onkin etana toisen sienen päällä. Etana kiertää vuoron perään jokaisella kämmenellä ja laulamme " Mitä minä tänään saan, kämmenellä kuljettaa, pienen pientä etanaa..."
Kaatuneen koivu rungon viereen istutaan syömään eväitä. Ira-koirakin saa oman eväsleipänsä. Lopuksi pakataan reppu aikuisen avustuksella ja sitten onkin kiire leikkimään. Kiivetään kaatuneelle puunrungolle - on kuin hevosen selässä istuisi. Jesse poraa puuta kepillä. Lilli etsii lisää puolukoita. Julius on tyytyväinen kun monen yrityksen jälkeen pääsee ihan itse puunrungolle.
Katsotaan yhdessä kuinka tuuli heitluuttelee puita ja lehtiä sataa alas. Pihla makaa selällään ja katselee puita ja lujaa ohi kiitäviä pilviä. Eletään juuri tätä hetkeä, tässä ja nyt. Pojat tekevät itse lehtisadetta heiluttelemalla pientä pihlajaa. Sitten alkaakin Kukkuu-leikki puiden takaa kurkkimalla. Aika kuluu nopeasti ja pienintä Nuppusta alkaa no väsyttää. On aika ottaa reput ja lähteä takaisin päiväkodille. Lilli haluaa ottaa käävän mukaan metsän tuliaisina. Kaikki ovat sitä mieltä, että metsässä on hauskaa, ihan niinkuin nuppuslaulussakin lauletaan."
Kirjoittanut Inkku, Ryhmäperhepäiväkoti Luonnossa kotonaan RuskaPuska, syksyllä 2009
