Retkeilyn tasot
Retkeily on siitä mukava harrastus, että se sopii kaikille. Retkeily on sopivissa olosuhteissa riittävän helppoa jopa perheen pienimmille ja huonojalkaisimmillekin. Kuitenkin retkeily on niin vaativaa, että siinä riittää haastetta koko loppuelämäksi. Kuulostaako ristiriitaiselta?
Selitys on siinä, että olosuhteet vaihtelevat niin valtavasti. Suomessa ei ole kiipeilytaitoja vaativia vuoria tai polttavia hiekka-aavikoita, mutta meillä on hurjasti toisistaan poikkeavat vuodenajat ja laajoja erämaita. Retkeily Suomessa voidaan jakaa karkeasti neljälle eri tasolle.
Useimmiten retkeily alkaa helpoimmalta tasolta ja etenee porras kerrallaan sinne asti kuin itse kullakin mieli tekee. Näin onkin hyvä, ensin on syytä olla kokemusta helpommista olosuhteista ennen kuin hankkiutuu hankalampiin.
Teksti ja kuvat: Jouni Laaksonen
Päiväretkeily kesällä
Kesäinen eväsretki lähiluontoon ei juuri vaadi erätaitoja. Ennalta seurataan sääennusteita ja lähdetään retkelle kauniilla säällä. Kun valitsee kohteekseen vaikkapa merkityn patikkareitin varrella olevan huolletun nuotiopaikan tai laavun, matkaan voi lähteä kuka tahansa. Yhtä lailla voi soudella tai meloa lähisaareen, tai pyöräillä läheiselle lintutornille.
Osa retkeilyreiteistä on jopa rakennettu esteettömiksi eli niihin pääsee pyörätuolin tai lastenvaunujenkin kanssa. Päiväretkeily onkin ylivoimaisesti suosituin retkeilyn muoto.
+ Ylle säänmukainen vaatetus, omaan jalkaan mukavilta tuntuvat jalkineet ja reppuun evästä, juomaa, hieman varavaatetta, vessapaperia. Mukaan myös varmuuden vuoksi kännykkä, kartta, kompassi, puukko, tulitikut ja laastaria ynnä muuta pientä ensiaputarviketta.
Vaeltaminen sulan maan aikaan
Selvästi lisää vaikeusastetta tulee, kun lähdetään viikon-parin vaellukselle. Mukana on kannettava paljon enemmän varusteita, yöpyminen asettaa omat haasteensa ja sää ehtii viikonkin aikana vaihtua moneen kertaan. Kuitenkin vaeltamista sulan maan aikaan harrastaa vielä melko moni. Viikon vaellus vaatii, mutta myös antaa paljon enemmän kuin päiväkäväisy.
Omien kykyjen mukaan voi kulkea merkityllä retkeilyreitillä tai sitten haastavammin poluttomassa erämaassa.
+ Tarvitaan varusteita huomattavasti enemmän kuin päiväretkelle. Rinkka, teltta tai laavukangas, makuupussi ja -alusta, retkikeitin astioineen, vaatetusta, koko retken ajaksi riittävä määrä ruokaa, korjaus- ja ensiapuvälineitä, kirves ja niin edelleen.
Hiihtovaellus kevättalvella
Talvea on etenkin pohjoisessa Suomessa hyvinkin puolet vuodesta. Pakkanen ja lumipeite toisaalta hankaloittavat, mutta toisaalta helpottavat kulkua. Retkeily on talvella vaativampaa kuin sulan maan aikaan.
Moni kesä- ja syysretkeilijä jättääkin talviretket kokonaan väliin. Kuitenkin etenkin kevättalvi on mitä mainiointa retkeilyaikaa ja maalis-huhtikuussa on suosituimmissa kohteissa varsin paljon retkeilijöitä. Parhaimmillaan hanki kantaa ja matka taittuu.
+ Metsäseudulla tarvitaan pitkät ja leveät metsäsukset, tunturiseudulla joko metsäsukset tai vaellustelemark-sukset. Myös lumikengät ovat yksi vaihtoehto. Sauvoissa on oltava leveät sommat. Varusteet voi kuljettaa rinkassa tai ahkiossa. Makuupussin on oltava paksumpi kuin kesäpussi ja vaatetusta tarvitaan enemmän, muuten varusteet noudattelevat paljolti syysvaelluksen linjoja.
Hiihtovaellus kaamosaikaan
Hankalimmillaan retkeily on alku- ja keskitalvella sekä toisaalta kelirikkoaikaan niin myöhäissyksyllä kuin loppukeväälläkin.
Pohjois-Suomessa on keskitalvella kaamos ja päivän valoisa aika on hyvin lyhyt. Pakkasta voi olla hyvinkin 40 astetta eikä lumi vielä juuri kanna. Kuitenkin, kunhan on ensin kartuttanut muina vuodenaikoina erätaitojaan ja kokemustaan, kaamosaikakin on oivaa, rauhallista retkeilyaikaa. Kaamosretkeilijöitä on hyvin vähän.
Kun valitsee vaelluskohteekseen jonkun Lapin syrjäisistä erämaista, kelirikko- ja kaamosaikaan haasteita on vähintään kylliksi.
+ Varusteet eivät paljon poikkea kevättalvesta, mutta vaatetuksella ja makuupussilla on tarjettava 30-40 asteen pakkasessa. Keväällä esimerkiksi taukotakki ei ole erityisen oleellinen, mutta keskitalvella se on tärkeä. Kämppävaellus (autiotuvalta toiselle) on huomattavan paljon helpompaa kaamosretkeilyä kuin telttavaellus. Erätaitojen merkitys korostuu, kun kaikesta on selvittävä mahdollisesti tuikeassakin pakkasessa.
Lisätietoja
Uudessa harrastuksessa pääsee parhaiten alkuun, jos lähtee kokeneemman kanssa liikkelle. Suomen Latu, Tunturilatu sekä molempien paikallisyhdistykset kautta maan järjestävät ohjattuja retkiä.
www.luontoon.fi/retkeilynabc
Jouni Laaksonen: Vaeltajan opas. Edita 2008.





