Pyöräilyn terveysvaikutukset
Säännöllinen pyöräily on terveysliikuntaa parhaimmillaan. Rasitusta on helppo säädellä itse, joten pyöräily sopii sekä vähemmän liikkuneille että himokuntoilijoille. Laji sopii myös ylipainoisille, sillä niveliin ei kohdistu samalla tavalla rasitusta kuin esimerkiksi juoksussa.
Pyöräilyn on todettu vähentävän sekä sydän- ja verisuonitautien, diabeteksen ja korkean verenpaineen riskiä että auttavan veren rasvakoostumuksen säätelyssä ja painonhallinnassa.
Pyöräillessä jalkojen suuret lihasryhmät työskentelevät tehokkaasti, joten energiaa kuluu runsaasti ja sydän ja verenkiertoelimistö vahvistuvat.
Liikunta-annos työmatka- tai asiointipyöräilyllä
Oletko kiireinen, etkä ehdi harrastaa liikuntasuositusten mukaista puolta tuntia liikuntaa useampana päivänä viikossa? Onko sinulla vaikeuksia saada itsesi lenkkipolulle tai muihin liikuntaharrastuksiin? Ratkaisusi voi olla työmatka- tai asiointipyöräily.
Liikuntasuositusten mukaan päivittäisen liikunnan voi kerätä useammista lyhyemmistä, jopa 10 minuutin jaksoista. Pyöräillen saatkin liikuntaa melkein huomaamatta, varsinkin kun se on hyötyliikuntaa.
Työmatkan tai osan siitä sujauttaa joutuisasti pyörällä ja samalla saat terveytesi kannalta tärkeän liikunta-annoksen. Kauppareissun tekeminen pyörällä onnistuu myös, kun hankit pyörääsi korin tai satulalaukun. Samalla kun kuntosi kohenee, vähennät myös autoilun aiheuttamia ympäristöhaittoja.
