![]() |
Terveyttä talviuinnista -hanke
Suomen Latu ry:n hallinnoimassa Terveyttä talviuinnista -hankkeessa kolmannen sektorin toimijoita ohjeistetaan tuotteistamaan talviuinti terveysliikuntamuotona ja tuomaan lajin positiiviset terveysvaikutukset organisoidusti laajaan tietoisuuteen. Hanke on yksi valtakunnallisen ”Kolmas sektori hyvinvointipalvelujen tarjoajana” ESR -kehittämisohjelmaan liittyvistä pilottihankkeista. Kolmatta sektoria edustavat hankepaikkakunnilla toimivat Suomen Ladun jäsenyhdistykset.
Projektin yhteistyökumppaneiksi on haettu paikkakuntia, jotka haluavat edistää alueella toimivien yritysten ja kunnan omien työntekijöiden hyvinvointia talviuinnin avulla. Kolmevuotisessa hankkeessa on mukana seitsemän paikkakuntaa: Espoo, Kalajoki, Kokkola, Kouvola, Loppi, Oulu ja Rovaniemi sekä näillä paikkakunnilla toimivat Suomen Ladun talviuintia edistävät jäsenyhdistykset.
Hankkeen rahoittavana viranomaisena toimii Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Hankkeen toteutusaika on 1.9.2009 - 31.08.2012.
Talviuinti liikuntalajina
Talviuintia harrastaa säännöllisesti yli 150 000 suomalaista. Talviuinnin terveysvaikutusten ohella lajin suosion taustalla on sen helppous, sillä se ei vaadi suuria välineinvestointeja. Talviuinti kuuluu yhtenä lajina Suomen Ladun toimintaan ja järjestöllä on vankka asiantuntemus lajin erityispiirteistä. Suomen Ladun rekisterissä on yli 200 talviuintipaikkaa eri puolilla Suomea. Uintipaikat ovat kuntien, seurojen tai yhdistysten ylläpitämiä. Turvallisen talviuintipaikan normit on määritelty kuluttajaviraston ohjeissa ja Suomen Latu kehitettään ja seuraa niitä.
Hankkeen kohderyhmä ja tavoite
Terveyttä talviuinnista -hankkeessa kehitetään kolmannen sektorin hyvinvointipalveluja yhteisesti kuntaorganisaation kanssa. Hankkeen kohderyhmiä ovat kaupungin tai kunnan henkilöstö sekä alueella toimivien yritysten työyhteisöt. Hankkeen tavoitteena on tuotteistaa talviuinti terveysliikuntamuotona ja tuoda lajin positiiviset terveysvaikutukset organisoidusti laajaan tietoisuuteen. Tavoitteena on myös lisätä hankepaikkakunnissa työskentelevien hyvinvointia talviuinnin avulla ja innostaa työyhteisöjen työntekijät uuden terveysliikuntalajin pariin.
Talviuinti esitellään kunnan ja yritysten työntekijöille kannustaen heitä rohkeasti kokeilemaan uutta lajia. Työyhteisöihin perustetaan Terveyttä talviuinnista hyvinvointiryhmiä. Ryhmien jäsenet saavat perehdytyksen talviuinnin terveysvaikutuksiin ja heidät opastetaan talviuintiharrastuksen pariin. Kuntiin, joissa ei ole valmiina talviuintipaikkaa, sellainen perustetaan. Paikallinen Suomen Ladun jäsenyhdistys valmennetaan hankkeen aikana järjestämään talviuintiin ja sen terveysvaikutuksiin liittyvää opastusta ja koulutusta sekä tuotteistamaan talviuinti hyvinvointipalveluna.
Uutisia
|
2.2. Suomalaisuimarit menestyivät hienosti tammikuussa Latvian Jurmalassa uiduissa talviuinnin MM-kisoissa. Oulun Talviuimareiden Maarit Sihvonen ui kaksi kultaa. |
|
10.1. Vielä mahtuu mukaan mukaville liikuntakursseille Suomen Latu Oittaalla! Haluatko tutustua talviuintiin, opetella hiihtotekniikkaa tai harjoitella perheen pienimpien kanssa hiihtoa Muumiperheen hiihtokoulussa? Ilmoittaudu nyt! |
|
20.10.2011 Tänä talvena uidaan retrosti. Mitä jos sinäkin vaihtaisit nykyiset simmarisi villaisiin? |
|
18.8.2011 Jo perinteeksi muodostunut Kuutamouinti uitiin Helsingin Töölönlahdessa nyt jo 13. kerran. Katso tunnelmia tapahtumasta videoltamme. |
|
16.8.2011 Vanajavesiuinti 2011 kisailtiin lauantaina Hämeen linnan rannassa. Aamu-usvan hälvetessä matkaan lähtivät 10:n eri harrastesarjan avovesiuimarit ja vesijuoksijat. Avovesiuinnin SM-mitaleista kamppailtiin puolestaan helteisessä säässä iltapäivän aikana. |
Ota yhteyttä
Terveyttä talviuinnista -hankkeen projektipäällikkö
Aura Pilkama
puh. 0400 915 338
etunimi.sukunimi@suomenlatu.fi






