Katmandunlaakson kulttuurivaellus
Vain puolen tunnin ajomatkan päässä Katmandusta alkaa usean päivän vaellusreitti Sundarijalista Panautiin. Reitti on melko huonosti tunnettu, eikä yhteinäinen, mutta oppaan avulla matka sujuu ilman huolia. Jos matkaan haluaa lähteä ilman opasta, niin kartan, kompassin ja kyläläisten neuvoin pärjää mainiosti.
Tässä kohtaa lienee hyvä muistuttaa, että vaellukselle ei koskaan pidä lähteä yksin, se on tunturivaeltajankin ensimmäinen sääntö.
Reitin varrella on vielä aitoja nepalilaisia kyliä ja ensimmäisen päivän kapuamisen jälkeen alkavat myös lumihuiput ilmestyä horisonttiin. Lisäksi matkaan voi lähteä kevyesti, sillä reitin varrelta löytyy useita halpoja majataloja. Makuupussi, vaihtovaatteet ja muut pakolliset tarvikkeet vain reppuun ja baanalle. Vaelluksella on yhteensä mittaa reilu 80 kilometriä ja sen selvittää helposti neljässä päivässä.
1. päivä Sundarijal - Shivapurin kansallispuisto - Chisapani
Reitti alkaa Sundarijalista, noin 15 kilometrin päässä Kathmandun keskustasta. Nimi Sundarijal tarkoittaa puhdasta, pyhää vettä. Alueelta otetaankin Katmandun juomavesi, ja vaikka se puhtaalta näyttää, niin juomiseen se ei ilman keittämistä tai puhdistustabletteja sovellu. Paikallisten ”teräsvatsa” kestää mitä vain, mutta valkonaama on pian tiputuksessa.
Sundarijalista johtaa polku Shivapurin kansallispuistoon. Sisäänpääsymaksu ulkomaalaisilta on 2,5 euroa, paikallisilta 10 senttiä. Shivapuri nimettiin kansallispuistoksi vuonna 2002. Puistossa on havaittu 177 eläin-, kasvi- ja lintulajia, muun muassa karhuja ja leopardeja.
Merkittävin ero suomalaisen ja nepalilaisen kansallispuiston välillä on se, että jälkimmäisessä on asutusta, majataloja ja ravintoloita. Ihmiselämä kansallispuistossa ei ole pelkästään huono asia, vaikka tuhot ovatkin helposti nähtävillä: roskaaminen ja luvaton ”metsänhoito” päällimmäisinä. Asutetussa kansallispuistossa ei välttämättä tarvitse kantaa telttaa ja muita painavia retkiroippeita, vaan halvat majatalot ja ruokalat pitävät matkamiehen polulla.
Ensimmäinen kylä matkan varrella on Mulkharka. Kylä levittyy pitkin reittiä ja kyläläiset ovat rakentaneet portaita helpottamaan välillä hyvin jyrkkääkin nousua. Mulkharkan-kylä on suurimmaksi osaksi rakenettu perinteiseen tyyliin. Seinät on tehty kivistä ja savesta ja päälle on vedetty paikallinen punamulta, sekoitus lehmän lantaa ja punaista savea. Osassa kylän taloista on pieni kioski, josta saa purtavaa ja colaa.
Reitin korkein kohta Borlang Bhangjang, 2420 metriä, sijaitsee myös Shivapurin kansallispuistossa. Alkupiste Sundarijal on 1460 metrin korkeudessa, joten nousua tulee vaelluksen ensimmäisten tuntien aikana melkein kilometri.
Ensimmäisen päivän vaellus päättyy 16 kilometrin jälkeen Chisapaniin. Reitti haarautuu täällä kohti Helambun retkeilyaluetta ja Nagarkotia. Kirkkaalla säällä maisema on superlatiivit kuluttava: vasemmalla puolella Annapurnan massiivit, oikealla Himalajan lumihuippuja silmän kantamattomiin.
Chisapanissa on useita hotelleja, joista kaikki ovat saman tasoisia, yksinkertaisia, mutta siistejä. Huoneen saa parilla eurolla ja alakerran ravintoloilla on uskomattoman laaja menu, kun ottaa huomioon, että ruoanlaittoon ei käytetä uunia ja matkaa lähimpään markettiin on parikymmentä kilometria. Pitsaa ja burgereitakin listalta löytyy.
2. päivä Chisapani - Nagarkot
Toisen päivän reitti, Chisapanista Nagarkotiin kulkeva 24-kilometrinen luikertelee suurimmaksi osaksi metsäteitä pitkin. Shivapurin kansallispuistossa se ei häiritse, sillä ympärillä on rehevää viidakkoa, lumihuiput, eikä mopoja tai autoja päristele missään. Mutta Chauki Bhanjyangiin saavuttaessa rupeaa kaipaamaan jo vaihtoehtoista reittiä. Tänne tulee jo linja-auto ja jokunen moottoripyöräkin on liikkeellä.
Kylästä löytyy hyvä lounaspaikka, Buddha Hotel. Majatalon omistajalta voi myös kysäistä, josko lounasta odotellessa saisi lainata hetkeksi yhtä huoneista. Sängyllä on hyvä köllötellä hetki ja antaa ruokahalun kasvaa.
Nepalissa on muutamien viime vuosien aikana muutettu lukemattomia polkuja metsäautoteiksi. Kuuluisin tapaus on Annapurna circuitilla, jossa viimeinen osuus, Jomsomilta Pokharaan kulkeva viiden päivän polku on levennetty moottoriajoneuvoja kestitseväksi ”mökkitieksi”. Moni vaeltaja on äänestänyt jaloillaan ja siirtynyt lentokoneen käyttäjäksi – Jomsomilta on nimittäin hyvät lentoyhteydet Katmanduun.
Autoistuminen tai pitäisikö mielummin sanoa moottoristuminen on syrjäkylilläkin ongelma – ainakin vaeltajan mielestä. Kyläläiset itse ovat asiasta tietenkin toista mieltä. Metsäautotiet helpottavat heidän elämäänsä suuresti, tuovat ihmiset, tavarat ja paikat lähemmäksi.
Nagarkot on hyvä kohde lopettaa pitkän päivän ilta. Nagarkot on turistikeskus, ”vuoristoasema” 2175 metrin korkeudessa.
Nagarkotia pidetään Katmandun laakson parhaana paikkana vuorien katseluun. Kirkkaalla säällä maisemat ovat päivän kävelyn arvoiset. Varmimmin Himalajan vuorijonot näkee loka-maaliskuun välisenä aikana. Monsuuniaikaan, kesäkuusta syyskuuhun, tarvitaan paljon onnea, jos haluaa nähdä edes vilauksen vuorista.
Majoitusta löytyy kaikissa tasoissa, naurettavan halvoista majataloista kohtuuhintaisiin viiden tähden hotelleihin. Majapaikaksi kannattaa valita perinteisellä tiiliarkkitehtuurilla rakennettu The Fort Resort.
Nagarkot on yhden yön kohde. Alueella on varuskunta, joten kylä ei ole koskaan kehittynyt perinteiseksi taajamaksi. Hotellit on siroteltu pitkin poikin varuskuntaan johtavan tien laidoille. Jos jalka nousee vielä päivän kävelyn jälkeen, niin neljän kilometrin päässä kyläkeskuksesta on näköalatorni, joka tarjoaa 360 asteen näkymät innokkaimmille. Perille löytää pääväylää pitkin.
3. päivä Nagarkot - Dhulikhel
Seuraava aamu tarjoaa taas reilun kahdenkymmenen kilometrin patikoinnin kukkulalta toiselle. Määränpäänä on Dhulikhel, aito newari-kaupunki ja toiseksi suosituin vuorien tarkkailupaikka Katmandun laaksossa. Reitti on koko matkan epäselvin ja vaatii suurta tarkkuutta, ettei löydä itseään kävelemästä johonkin muuhun kylään tai kaupunkiin.
Newarit ovat Katmandun laakson suurin ”heimo”, näitä erinomaisia maanviljelijöitä ja kauppiaita on melkein puolet laakson yli kahdesta miljoonasta asukkaasta.
Nagarkotista johtaa useita polkuja lähikaupunkeihin, Nalaan ja Banepaan, myös Katmanduun voi kävellä. Dhulikheliin johtavaa reittiä ei ole merkitty, joten vaeltajalta vaaditaan tarkkaavaisuutta oikean polun löytämiseksi. Club Himalaya -hotellin lähistöltä lähtee alas polku, joka kiemurtelee reilun kahden kilometrin matkan ja yhtyy Yhtyy Baluwa Patista pääpolkuun vähän ennen Rohini Bhanjyangin kylää.
Rohini Bhanjyangissa valitaan vasemmalle menevä tie. Kilometrin jälkeen suunnataan viidakkoon. Tien oikealta puolelta lähtee pieni polku, joka johtaa Kankren kylän kautta Tanchokiin. Ohikulkijoilta kannattaa tarkistaa mahdollisimman usein, että on varmasti vielä oikealla reitillä. Lasku on aika jyrkkä, joten hyvien kenkien jättäminen kotiin kostautuu täällä.
Tanchokista jatketaan Opiin. Reitillä on useita pieniä maalaiskyliä, joissa voi seurata, kuinka viljely onnistuu vuosisataisillla menetelmillä. Kaskeaminen, härkä, aura ja paikallinen Koskelan Jussi. Suurella todennäköisyydellä viljelijä on vielä torppari, joten vertaus ei todellakaan ole kaukaa haettu.
Kun saavutaan Opiin on kuljettu jo 20 kilometriä. Viimeiset kilometrit talsitaan pitkin pientä polkua, osin viljeltyjen terassien, osin viidakon halki. Polku päättyy Himalayan Horizon -hotellin lähistölle. Noin puolen kilometrin päässä on Dhulikhelin keskusta ja bussiparkki.
Dhulikhel on täynnä lukuisia hotelleja, joten valinnan varaa riittää. Neljän kilometrin päässä keskustasta sijaitsee kuitenkin yksi parhaista, Dhulikhel Mountain Resort. Tämä kaunis ja perinteiseen tyyliin rakennettu lomakylä on uranuurtaja kestävän ja ekologisen matkailun kehittämisessä Nepalissa.
Resortissa on useana iltana kylän nuorten tanssi- ja kulttuuriesitys. Suurin osa nuorista kuuluu dalit-kastiin eli niin sanottuihin ”koskemattomiin”. Dalitit ovat edelleen huonoimmassa asemassa nepalilaisessa yhteiskunnassa, vaikka kastijärjestelmä on virallisesti lakkautettu. Jos haluaa olla tiedostava turisti, niin kannattaa tukea yrityksiä, jotka pyrkivät parantamaan myös dalitien asemaa.
4. päivä Dhulikhel - Namobuddha - Panauti
Viimeisen päivän vaellus on leppoisa verryttely. Noin 18 kilometriä pitkä reitti kulkee taas pitkälti metsäautoteitä mukaillen ensin Namobuddhaan ja sitten Panautiin.
Namobuddha on erityisen tärkeä kohde tiibetiläisille pyhiinvaeltajille. Paikalla on stupa, buddhalaisten eräänlainen pyhäkkö. Legendan mukaan Buddha tapasi paikalla nälkää näkevän tiikeriperheen, joille antautui ruoaksi. Stupa on pystytetty tämän tapahtuman muistoksi. Stupan ympärillä on useita kioskeja, joista saa peruslounaan, daal bhaatin. Stupalta on kymmenen minuutin jyrkkä taivallus suurelle Tangho-nimiselle buddhalaiselle luostarille.
Luostarilta johtaa rukouslippujen täplittämä polku alas kohti reitin päätepistettä. Reitti haarautuu tunnin kävelyn jälkeen joko Dhulikheliin tai Panautiin. Panautin suuntaan menijät valitsevat viljaterassit, joiden välitse kävellään pari tuntia.
Panautissa ei ole kuin muutama hotelli, mutta nähtävää riittää. Vaellusreitti päättyy eräänlaiselle temppelialueelle. Tärkein ja näyttävin alueen temppeleistä on Indreshwar Mahadev vuodelta 1294 – todennäköisesti Nepalin vanhin. Temppeli on tosin rakennettu uudestaan 1400-luvulla ja vuoden 1989 maanjäristys tuhosi sen pahoin. Nyt se on taas pystyssä, kiitos ranskalaisen rahoituksen. Alueella on muitakin temppeleitä ja vanhoja rakennuksia. Itse Panautin kaupunki on betoninen, moderni, huonosti rakennettu ja pölyinen.
Jos ei halua jäädä yöksi, niin Panautista voi suhaista ylitäydellä paikallisbussilla takaisin Dhulikheliin tai suoraan Kathmanduun. Varsinkin kuumalla säällä täyteen ahdetussa bussissa katolla matkustaminen voi tuntua houkuttelevalta vaihtoehdolta, ja monesti katolla onkin porukkaa kuin pipoa. Liikenneonnettomuudet ovat Nepalissa kuitenkin niin yleisiä ja sairaalahoito kaukana kotimaan tasosta, että suositeltavampaa on pysyä sisällä - sopu sijaa antaa.
 | Nepal-esite (344 kB) Suomen Latu Nepalissa |