Kokemuksia lukijamatkalta
Latu & Polku -lehden lukijamatka vei vaeltajat Annapurna trekin lisäksi Suomen Ladun vaellusreittihankkeen poluille Katmandun laaksoon. Kolmen päivän vaellus tarjosi upeita Himalajan-maisemia, aitoja nepalilaisia kyliä ja paikallisten lämpimän vastaanoton.
- Shivapurin reitti oli matkanjohdollisesti helppo, Kaukoretkien matkanjohtaja Pekka Kontiainen kertoo.
Pekka on aikaisemmin vienyt ryhmiä Nepalissa vain Annapurnan alueelle, joten Katmandun laakson kierros oli hänellekin uusi tuttavuus.
Vaikka polku on helppokulkuinen, niin reitin päivämatkat ovat pitkiä, 16–25 kilometriä. Huonokuntoisille reitti ei siis sovi. Onneksi matkassa oli Latu & Polku -lehden liikunnallinen porukka.
Katmandun laakson reunamilla vaellettujen kilometrien siunauksellisuus näkyi kuitenkin viimeistään Annapurna trekillä, kun yhdenkään vaeltajan matka ei hyytynyt kovissakaan nousuissa.
Katmandun laakson reitti toimiikin Pekan mielestä parhaiten jalkojen verryttelijänä vaativammille vaelluksille.
Vaellus antaa myös hienosti kuvan siitä, miten Nepalin maaseudulla oikeasti eletään. Monet lukijamatkan vaeltajista olivatkin innoissaan, kun pääsivät tutustumaan paikallisten huusholleihin ja viljelyksille.
- Katmandun laakson reitti antaa oikean kuvan Nepalista, Pekka summaa.
Erityisen vaikutuksen ryhmään teki toisen päivän vaellus Chisapanista Nagarkotiin: sää suosi ja Himalajan lumihuiput viipyivät horisontissa aamupäivästä asti. Peltotilkkujen läpi, kukkulalta kukkulalle vaellettaessa olo oli ilmava ja vapaa.
Suurta riemua herättivät myös Nagarkotin ja Dhulikhelin hotellit, jotka matkaohjelmassa oli kuvattu vaatimattomiksi, mutta jotka paljastuivat paikallisiksi viiden tähden hotelleiksi.
Matkanjohtaja kehuu estoitta 23-henkistä ryhmäänsä, joka hitsautui reissun aikana yhteen hiileen puhaltavaksi porukaksi.
- Vaellus täytti hyvin myös meidänkin odotuksemme, matkalle osallistuneet Ulla ja Pekka Koivuaho kertovat.
- Maisemat olivat upeita, ihmisten elämän seuraaminen mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää kaiken sen ylimääräisen krääsän ja tyytymättömyyden keskellä, johon kotimaassamme törmää päivittäin.
Avioparin mielestä Katmandun laakson reitti on kokonaisuutena kaunis ja mielenkiintoinen, vaikkei se vedäkään vertoja Annapurnan vaellusreitille.
- Se on myös siinä määrin fyysisesti helpompi, että se soveltuu myös ”taajamaretkeilijöille”.
Suomen Ladun hanke alueella on vielä kesken ja pariskunta huomasi monia puutteita muun muassa reittimerkinnöissä, joita tullaan parantamaan hankkeen edetessä. Joitakin asioita on kuitenkin vaikeampi muuttaa:
- Ympäristön siisteys näyttää olevan aika vähäisellä huomiolla nepalilaisten arvomaailmassa ja sen kohentamisessa on paljon työsarkaa, Ulla ja Pekka toteavat.
Teksti: Panu Könönen
Lähde mukaan lukijamatkalle
Tällä hetkellä ei uusia lähtöjä lukijamatkalle!
Maailma on täynnä kauniita luontokohteita, mutta on vain yksi Nepal. Lähde mukaan kulttuurivaellukselle vuorien maahan ja tutustumaan Suomen Ladun kehitysyhteistyöhankkeeseen Shivapurin kansallispuistossa.
Suomen Ladun kaksivuotinen vaellusreittihanke Kathmandun laaksossa, ”Kathmandun laakson kulttuurireitti”, alkoi helmikuussa 2008. Pituutta reitillä on noin 80 kilometriä ja se yhdistää laakson liepeillä olevat matkailu-, kulttuuri- ja luontokohteet toisiinsa.
Vaellusreitin kunnostamisen lisäksi alueella kehitetään yhteisöperustaista matkailua, kuten kotimajoitusta matkailijoille ja naisten matkailuyrittäjyyskursseja. Pääsemme ensimmäisten joukossa tutustumaan tähän uuteen reittiin. Kathmandun laakson lisäksi teemme viiden päivän vaelluksen Himalajan rinteillä Annapurnavuoristossa ja tutustumme Nepalin eksoottiseen kulttuuriin.
Puh. 044 722 6315 tai 044 722 6311
paivi.purola(at)suomenlatu.fi



