Kasvattajista luontoliikuttajiksi

Taustaa

Luonnossa liikkuminen ja toimiminen ovat herättäneet yhä enemmän kiinnostusta päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Kasvattajat kokevat kuitenkin, ettei heillä ei ole koulutuksen pohjalta riittäviä valmiuksia luonnon hyödyntämiseen kasvatuksessa ja opetuksessa. Luonnossa liikutaan lähinnä liikunnantunneilla ja silloinkin varsinaiselle luonnon kokemiselle jää vain vähän aikaa.
 
Luonto tarjoaa kuitenkin mahdollisuuksia oppimiseen. Lisäksi se tarjoaa mahdollisuuksia kokea erilaisia elämyksiä sekä vahvistaa sosiaalisia kontakteja ja yhteenkuuluvuudentunnetta. Ympäristö- ja luonnontietouden ja liikuntakasvatuksen lisäksi luonnossa toimimiseen voidaan hyvin integroida eri oppiaineiden sisältöjä kuten kuvataide, kättentaidot, matematiikka, historia jne.
 
Luonnossa liikkuminen ja sen kokeminen eivät vaadi huimia puitteita, vaan päiväkotien ja koulujen läheiset puistoalueet ja metsiköt riittävät hyvin. Tarkoituksena onkin korostaa juuri lähiluonnon tärkeyttä ja mahdollisuuksia.
 
Suomen Ladun lasten- ja nuorten toimintamuodot ovat arvostettuja käytännössä toimiviksi koettuja (Metsämörri, Muumien hiihtokoulu ja Luonnossa kotonaan- toiminta) ja siksi hankkeessa keskitytäänkin juuri esi- ja alkuopetusikäisten lasten kasvattajiin ja opettajiin.
 
 
Tavoitteet
 
Kasvattajista luontoliikuttajiksi- hankkeen tarkoituksena on vahvistaa luontoliikuntaa ja lähiluontoa opetuksessa ja kasvatuksessa hyödyntäviä käytänteitä kasvatusalan oppilaitoksissa sekä juurruttaa uusia menetelmiä ja malleja osaksi opetusta. Tavoitteena on siis toisaalta lisätä opiskelijoiden tietoutta aiheesta, mutta erityisesti motivoida kasvatusalan oppilaitoksissa toimivia opettajia integroimaan menetelmiä osaksi opetuksen sisältöjä. Mahdollisuuksien mukaan pyritään myös kartoittamaan oppilaitosten lähiliikuntamahdollisuuksia ja niiden käyttöä.
 
 
Sisältö
 
Hankkeen aikana järjestetään koulutusta oppilaitoksissa ja tiedotetaan hankkeesta oppilaitosten lisäksi eri sidosryhmien järjestämissä tilaisuuksissa ja tapahtumissa kuten koulutus- ja teemapäivillä sekä seminaareissa. Opiskelijoita kannustetaan eri tavoin luontoliikuntaa käsittelevien opinnäytetöiden tekemiseen ja tarvittaessa ohjataan opinnäytetöitä.
 
Ammattilehdissä ja muissa kasvatusalan julkaisuissa tiedotetaan hyödynnettävissä olevista malleista ja menetelmistä. Hankkeen aikana tutustutaan mahdollisuuksien mukaan muissa maissa käytössä oleviin luontoliikuntaa hyödyntäviin menetelmiin ja malleihin sekä välitetään malleista ja menetelmistä tietoa kasvatusalan opettajille, opiskelijoille ja tutkijoille.
 
Hankkeen osana on tarkoitus myös kehittää lumikenkäilystä Muumien hiihtokoulun kaltainen tuote lapsille ja perheille.
 
 
Toteutus
 
Tavoitteisiin pyritään kiinteässä yhteistyössä eri kasvatusalan koulutusta tarjoavien oppilaitosten kanssa.  Projektissa onkin tarkoitus keskittyä niihin ikäluokkiin (varhaiskasvatus ja esi- ja alkuopetus), joiden kanssa toimimisesta Suomen Ladulla on eniten kokemusta. Kohderyhmäksi kartoitukseen otetaan erityisesti lastentarhanopettajia kouluttavat yksiköt, sekä luokanopettajakoulutus soveltavin osin (alkuopetus).
 
Syksyn 2010 aikana kartoitetaan oppilaitosten jo olemassa olevia käytänteitä luontoliikunnassa ja mahdollisuuksien mukaan kartoitetaan oppilaitoksen lähiympäristön luontoliikuntamahdollisuuksia.
 
Hankkeeseen valitaan mukaan kolmesta viiteen oppilaitosta, joiden kanssa tehdään tiiviimpää yhteistyötä. Kunkin oppilaitoksen kohdalla mietitään sen tarpeisiin sopiva lähestymistapa ja toimintamallit. Yhteistyö alkaa kevään 2011 aikana.
 
Hanke on alkanut syksyllä 2010 ja jatkuu vuoteen 2012 asti.

Lisätietoja:

Katariina Syrjäsuo

Projektikoordinaattori

044 722 6305

katariina.syrjasuo (at) suomenlatu.fi

Ajankohtaista

Takaisin luontoon

9.4.
Suomen Ladun uusin jäsenyhdistys aloittaa leiritoiminnan ensi kesänä. Takaisin Luontoon ry tarjoaa koko perheelle luontoelämyksiä ja -liikuntaa.

Suomenkielinen metsämörritoiminta täyttää 20 vuotta

29.2.
Metsämörri on Ruotsista lähtöisin oleva ympäristökasvatusta ja luonnossa liikkumista edistävä toimintamuoto lapsille. Juhlavuoden kunniaksi Metsämörri kutsuu kaikki suomalaiset lapset metsään.

Paloheinän Suksi- ja lumikenkäpalvelu koululaisille on avattu

4.1.
Suomen Ladun Hiihtopalvelut Paloheinässä on avannut 9. tammikuuta koululaisille suunnatun suksi- ja lumikenkäpalvelun.
 

Radiokatu 20, 00240 Helsinki | Avoinna: ma-pe 9:00-15:00 | Vaihde: 044 722 6300 Jäsenasiat: 044 722 6301

Löydä meidät Facebookista