|
|
Pyhät polut -vaellustapahtuma keräsi kesäkuun alussa satapäisen pyhiinvaellusjoukon itäsuomalaisen luonnon keskelle. Vaeltajat kulkivat pyhillä poluilla 160 kilometrin matkan Imatralta Enonkoskelle.
Vaelluksen lisäksi tapahtuma tarjosi hengellistä ohjelmaa ja tutustumista Itä-Suomen kansainvälisestikin tunnettuihin luontokohteisiin, kuten Punkaharjuun.
Keravalainen Kalevi Koskela tiivisti pyhiinvaelluksen kokemukset runon säkein ja valokuvin.
Pyhäin Polkujen pakina Sisäpiirin sirkutukset,
aukene ei arvaamatta,
mutta kerron niistä silti,
teitä ryyditän runolla,
suuni puhtaaksi sivallan. Totta tässä toinen puoli,
toinen ei totuutta kestä,
satua on sattumalta. Suollan vain sanoja kaksi,
teille päivänne pidoksi,
siitä antelen sanani,
sen mä vannon ja vakuutan,
kaksi sormea säkissä. Santiagon sankareita,
maratonin matkanneita,
oli joukossa useita.
Joku akka ankarampi,
äijä muita mittavampi,
pani vielä villimmäksi,
satunsa sanaili muille. Uljahasti Uosukainen,
rivakasti Riitta meidät,
taipaleelle työnteleitsi,
kera kellon matkaan määräs'. Kalaa kaksi, leipää viisi,
riitti meille antimiksi,
meikäläisille menoksi,
Pyhäin Polkujen ajaksi. Hätä hirmuinen käsillä,
jätös josko pieni, suuri,
joutavalla Jormallamme,
lapio ol' ain' varalla,
luonnon suojana suvessa. Hätä hengen josko kellä,
meille sangen syntisille,
joka ilta joltisenkin,
järkevällä Jormallamme,
messu valmis' ol' varattu,
milloin kirkon kammiossa,
milloin luostarin lumossa. Koetti Kalevi kurja,
ilmat muille ilmoitella,
sadepeikon sammutella,
piilossa pidellä pilvet,
Olli estää eksymiset,
kurimukset väärän reitin,
lisämatkan lipsaukset. Onni Ollilla parempi,
eksytty ei ensinkänä,
sai sadetta kai Kalevi,
piristeeksi pikkuriikin,
monen mielestä enemmän. Mika airoissa avitti,
sorehia soutajia,
venekuntaa vauhdikkaasti,
ohi Ollin onnettoman,
perämiehen toisen paatin.
Muiden muskelit masensi,
häpeälle häädön antoi,
pelasti peräpojunsa,
Keravan Kalevin kurjan,
perämiehen ”mittavimman”,
laihan luikun lappalaisen. Veli-Matti mainiosti,
radiossa riimitteli,
matkan vaivoista valitti,
ilmi toi ilon pisarat. Ajoi Tuomo autollansa,
sinne tänne sinnikkäästi,
kimpsut, kampsut kanniskeli,
tuvalta tupaan kuletti. Piispa matkaamme piristi,
perässämme pystyi päivän,
Seppo-Suuri sinnikkästi,
kevyesti kulkemahan. Hannu kuukkelin kadotti,”
pyhän linnun” piilotteli,
varmisteli vanhat metsät,
salat tuskin meille suolsi. Seija salli sottaella,
lakanansa puhtaanlaisen,
meille muille mittaeli,
tallattavaksi varasi,
lattaiset jalat julisti. Johanna ”tekaisi”taulun,
pyhitti ”Polut Pyhäiset”,
mutta, mutta kaiketikin,
hinta varmaan hirveenlainen,
yli yhden yhdistyksen,
Pyhäin polkujen varojen. Marjo ei sanoja säästä,
sanan, kaksi sai jokainen,
hymy irtosi ihana,
lihaskimpuille komeille,
langanlaiha ruipeloille,
sanansaattajille joilla,”
radio” ol' aina auki,
hiljaisille hissukoille,
suppusuuna kulkijoille. Pomot päivät pääksätysten,
väsyneitä vastaan otti,
kätteli ja kiitteleitsi,
sanoi meitä sankareiksi,
omaa kuntaansa korotti,
sivulauseessa sirosti! Vapaaehtoisten valitus,
kuulunut ei korvihimme,
oli antinsa avara,
sydämissä synnytetty,
ilomielin mittaeltu,
liian kanssa kanniskeltu. Maisemista ei väliä,
kunhan seura kunnollinen,
valitus perin vähäinen,
lähiluonto kyllin kaunis,
läpimentävät pusikot,
sade kyllin säädyllinen,
sänkynä ei pelkkä sammal,
hetekasta ei pohja poissa,
lakanatkin laitettuna,
jokaiselle kenties joskus. Kiitos kaikuu kulkijoilta,
kuninkailta, keisareilta,
matosilta maan ja mannun,
Pyhäin Polkuin polkijoilta,
kiitos kaikilta kehuva: Kiitos Herra taivahinen,
tuki, turva taipaleemme,
maisen matkamme takaaja! Teksti ja kuvat: Kalevi Koskela, Kerava www.pyhatpolut.fi
|
